Page 148
Page 148
- Sidor ...
ja köyttävi köyöiä tarkempaan,
vihatuuli kun vellovi selkää!
Tosi miesi hän uhrata kyllä voi,
mitä kohtalo kallista konsaan soi,
kun vaativi synnyinmaa.
On ihminen isäinmaatta
kuin juuria vailla on puu,
on niin kuin syksynen päivä,
kun aurinko piiloutuu,
on laineilla häilyvä lastunen vaan,
on myrskyssä lentävä lehti —
isänmaaton ken on,
hän itsekäs on,
ei löydä hän onnea milloinkaan,
ja loistoa rikkahan nautteissaan
hän mieroa köyhempi on.
Siis syyt’ on soittaa riemun kanteletta,
kun luojaltani sain mä isäinmaan,
sain entis-ajan ihanaiset muistot
ja kansan kalliin, jota rakastan.
Sen hengen keväisistä hettehistä