Page 156
Page 156
- Sidor ...
Mä tuota leikkiäs oon aina ihastellut,
se elonriemun onpi osoitusta.
Jos määrää muuta sull’ei ehkä liene,
niin luominen on sentään suurin viettis
ja oikkus kummat, viehätystä täynnä,
suo aina uutta, uutta jännitystä
meidän kääpiöiden kummastella,
kummastella sekä ihastella,
ihannoida
unelmoida
taikka myöskin kyynelöidä.
Siis kiitos kaikesta, sä luonnon suuri äiti,
joka kohdussas mun kannoit,
sitten ruumiin, hengen annoit,
laskit maailmaan kuin pienen sokon lapsen,
jota muiden täytyi kannatella,
kunnes kypsyi tuosta itsetietoon,
huomas lahjas, ihmekanteloisen,
jolla soittamaan mä opin vihdoin,
soitin aina niinkuin parhain taisin,
vaikk’en oikeaa lie ääntä saanut.
Kiitos, luonnotar, kun sentään sallit,
sallit soittaa loppuun laulun elämän!