Page 157
Page 157
- Sidor ...
VI.
Nään tuolla kirkkomaan ja haudan tässä,
johonka hiljaa ruumis lasketaan;
jo surunuottiansa kuolonkellot
nyt käyvät aamun ilmaan soittamaan.
Ja kellot kaikuu, kaikuu, kaikuu
ja vaarat kaukoa vastailee —
niin juhlallista,
niin murheellista
nyt virttä saattojoukkue veisailee,
ja äiti kuollehen vainaan
kääntyvi puolehen taivaan
ja lapsensa sielulle autuutta rukoilee.
Niin yksilö kuolee kuin koskessa leikkivä
laine,
niin hukkuvi jäljettömiin
kuin ilmalla täyttynyt häilyvä kupla
ja aikojen vierressä joutuvi unhoksiin,
lie kuinka hän mahtava ollut
tai mieroa kerjäten käynyt.
Niin, harmaja hauta on kaikkien
töit-temme loppu,