Page 161
Page 161
- Sidor ...
torvet soipi, hevot hirnuu, sinkoo hiekka
tanteren,
kunnes sauhuun peittyy kaikki, laskeu
verhot yöhyen.
Sitten pitkät, pitkät ai’at on kuin haudan
hiljaisuus,
kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes
syntyy kuva uus:
päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun
maahan luo,
tuonottaista tanteretta katsastaa mun
jälleen suo.
Siellä nään mä näännyksissä pienen
joukon nukkuvan,
vaikk’ on päivä ylähällä uinuu raukat
untahan,
kunnes uni jännervoimat ehtinyt on
virkistää,
kunnes lämpö „luojan silmän"
valppa-himmat herättää.