Page 204
Page 204
- Sidor ...
Minä myöskinkö kerran lemmin
ihanaisinta immyttä maan,
hänen suutelin ruusuista suuta
ja untuvaposkiaan?
Tavottaissani taivahan kaarta
olen uupunut voimiltain,
minä hulluhan autuutta hourin,
utuhienoa onnea hain.
Elo särmäkäs, karkeasyinen
vei haavehet hienoiset,
peräpohjolan tunturituulet
hyys tuntehet terheniset.
Iva ilkeä turmeli mielen,
kun pilkaksi kaikki se löi —
elon nautinto hengetön, ontto
poven surkean-tyhjäksi söi.
Mihin sai multa herttahat hetket,
sitä, koito, mä tiedä en —
pian onko jo aikani tullut,
kuinka saisin mä tietää sen?