Page 258
Page 258
- Sidor ...
hän sietänyt vain ei ahdasta tupaa —
niin lykkäsi purtensa vesille vaan
ja laski ja laski kuin uhmallaan
yli selkien tuttujen, outojen vetten,
mihin vuorten vilppahat vihurit vei.
Kun pelotti, lauleli pelkonsa pois —
ken valjuna raukkana seilata vois,
kun yllänsä taivahat siintävät kaartuu
ja ehtoolla Pohjolan tähtönen koittaa,
kun alla on vihreän läikkyvät laineet
ja aamulla tuuloset mastossa soittaa!
4.
Yli aaltojen vahtoisen harjanteen,
yli kauvaksi häipyvän läikkyvän veen,
näki venhossa istuva maata, maata,
joka päivyen kullassa hohti.
Sitä laski hän kohti, kohti,
käsi voimakas ruoria johti —
ei voi tuo olla vain kangastusta,