Page 37
Page 37
- Sidor ...
Ja silmien kärsivä katse yhä äidillä
tummentuu,
ja huokaus särkevä, synkkä
sydämmes-tään tunkeuu.
„Voi lapseni, kurja on äitis, vaan
taattosi kurjemp’ on,
lupauksia äitisi uskoi vävyn uljaan
moision;
niin uskoi äitisi kerran, vaan kohtapa
viisastui:
sun taattosi kurja petti ja neitihin
armastui.
Mut entä hän ruokaa soisi, ei mulle,
vaan lapselleen,
jos laskisi nääntyvä äiti etehensä nyt
polvilleen?
Oi ei! hänen jalkojen juureen, joka
koirana hylkäsi mun,
vei köyhältä maineen, rauhan, elon onnen
haaveillun–